sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

In the Zoo


Kaunista iltaa! Tänä viikonloppuna huomasin mökkeileväni keskellä eläintarhaa :) Huomasin myös omaavani paparazzin kykyjä, sillä sain ikuistettua monia zoolandiani eläimiä. Lauantai-ilta oli erittäin tyyni ja melko lämmin, joten lähdimme Markon kanssa veneilemään. Bongasin lintuja ja sain kuin sainkin ikuistettua niitä, vaikka osa linnuista kaartelivat yläpuolellamme erittäin uhkaavasti - tietenkin pikkuisia poikasia suojellakseen.







Tänään sunnuntaina lähtiessäni saunaan, huomasin erään iljetyksen paistattelevan päivää paljutynnyrin vieressä, hyi! Luulin muuten ensin, että Alisa on käynyt asioillaan :D ja ihan hetkeksi nousivat karvani pystyyn kiukusta...
 ...kunnes muutaman sekunnin kuluttua karu totuus selvisi minulle ja karvani nousivat pystyyn pelosta ja iljetyksestä! En pidä mistään matelijoista ja varsinkin kyykäärme on mielestäni todella ällöttävän pelottava! No, huonostihan sille sitten Markon käsittelyssä kävi - valitan, kaikki käärmeen ystävät! :(
 
Sauna- ja uintireissun jälkeen huomasin kettu-Repolaisen käppäilevän pihallamme. Se oli vielä poikanen ja oikein söpö sellainen :)! En ole muuten koskaan ennen kettua luonnossa nähnytkään. 
Se käppäili ja kuljeskeli siellä täällä, ja tuli ihan muina miehinä ulko-oven eteen ja lähti kuljettamaan Markon kenkää... :D Harmi, että kännykkäni oli latauksessa, sen saaminen hyppysiini kesti liian kauan ja Repolainen pelästyi ja lähti karkuun...
Zoolandiassani on myös vikkeliä oravia joita en ehtinyt ikuistaa. Papanoista päätellen myös hiirulaisia ympäristössä liikuskelee ja nimensä mukaisesti järvessä uiskentelee myös suunnattoman paljon haukia - niistäkään ei fotoa tällä kertaa. Mutta Zoolandiani ehdottomasti ihastuttavin eläin on tietenkin Alisa <3. Alisan kauneuden ikuistamiseen ei kummoisia paparazzin taitoja tarvita ;D
 Alisan posetusta sivusta ja edestä  :)
 Alisa tietää missä asennossa kaksari ei nävy ;D
  Ja pienellä nakkipala-kannustuksella vanha rouva taipui myös akropatiatemppuihin :D
Zoolandiani väki nukahti lauantaina onnellisesti näin kauniiseen auringonlaskuun - liikkeellä oli korkeintaan lepakot ja naapurin kissa :)
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille lomalla ja töissä oleville - nautitaan kesästä!
- Mari :)

perjantaina, kesäkuuta 27, 2014

Hot Hot Hot

Heissan! Viikko on vierähtänyt mukavissa merkeissä. Treenit ovat sujuneet ja olen saanut uusia upeita kokemuksia kehonhuoltopuolella! :)

Päivätoimintalaisten kanssa teimme perinteisen kesäretken Kirjuriin, ensi viikolla pajalaisilla alkaakin ansaittu kesäloma :). Kirjurin hyvin hoidettu kivikkopuutarha ihastuttaa joka kerta, on se mielestäni aina niin kaunista katseltavaa!

Kirjurin monenlaiset ja tyytyväisen oloiset eläimet olivat upeita ja niitä olikin nyt enemmän mitä aikaisempina vuosina on ollut :).




Tällä viikolla minut hierottiin ensimmäistä kertaa päästä varpaisiin. Aikaisempina kertoina on aina ollut akuuttia niska-hartia vaivaa, joten selkää pidemmälle ei ole koskaan ennen päästy... HelpOtteen Paulan käsittelyn jälkeen olo oli rentoutunut, vaikken minä väitä, että se niin kovin mukavalta olisi koko aikaa tuntunut ;).
Tänään päätimme Neean ja Nanan kanssa kokeilla hotjoogaa. Nimensä mukaisesti se oli kuumaa touhua - ellei jopa hikisen vetistä... Aikaisemmat joogakokemukseni ovat 1 kerta astangajoogaa noin 15 vuotta sitten ja 1 kerta naurujoogaa noin vuosi sitten. Nyt joogasalissa oli vaivaiset 41 astetta lämmintä... Lämpö lisää lihasten venyvyyttä sekä nivelten liikkuvuutta ja se mahdollistaa tekemään liikkeet paljon pidemmälle kuin jos salissa olisi normilämpö - notkeana plikkana joogasin siis :D.
Olin kuin uitettu kani joogan jälkeen, litran vesipullo tunnin aikana riitti hädintuskin - ensi perjantaina enemmän vettä mukaan! Täytyy sanoa, että hotjoogaan todella lämpesin <3! Ihan uskomattoman  hieno kokemus ja nyt suihkunraikkaana olo on mahtava! Voin suositella hotjoogaa kaikille lämpimästi - jopa kuumasti! :)
Ihanan rauhaisaa viikonloppua meille kaikille, nautitaan auringosta ja lämmöstä!

- Mari :)

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2014

Juhannustaikoja

Jaahas, keskikesän suuri juhla Juhannus on nyt onnellisesti pulkassa! Taikauskoisena ihmisenä noudatin tuhat vuotta vanhaa perinnettä ja käytin juhannusaattona salilla sen seittemää eri laitetta ja kiekot tietenkin olivat sateenkaariväriset! Tuon setin kun pitäisi vanhan kansan mukaan taata tulevaksi vuodeksi tuplalihaskasvun - joten eikun rehkimään!



 

 
Nyt on tuplalihaksiin tehty kaikki mitä tehtävissä on, joten tuloksia odotellessa - jos on vanhaan kansaan uskomista (ja miksei olis!), ensi juhannuksena pitäisi sitten komiat muskelit näkyä! ;D
Enhän tietenkään ole ainoa taikauskoinen, vaan olipa siellä muutama muukin joka vanhan kansan sanontoihin uskoo isojen lihaksien toivossa...
Ja siellä kaikilla oli myös niin mukavaa...

Ja lopuksi vielä Juhannuksen kunniaksi yhteisposeharkat. Noormarkun kolmas isopoika Tuomas tuli ystävällisesti ja varmasti niin kovin mielellänsä kuvaamaan seuruettani yläkertaan - veti meinaan sellaista jalkareeniä alakerrassa, ettei varmaan ihan helppoa ollut tuo rappusten kävely... ;D

Reenin jälkeen nopsakkaan mökille ja vieraita vastaanottamaan. Makkaran ja paljun lämmityksen lisäksi olin varautunut myös ötököihin.... Nämä toimii muuten hätätapauksessa myös dödönä - testattu on :D
Mutta ei ollut ötököistä pelkoa - liian kylmä! Samasta syystä olin myös varautunut keskikesän juhlaan asusteella, jota tuskin olin tarvinnut koko viime talvena...
Onneksi silloin tällöin pilkottava aurinko, sauna, palju, kokko ja hyvä seura lämmitti, vaikka välillä ilmassa oli kovaa tuulta, sadetta ja jopa rakeitakin...
Juhannuspäiväajelumme pienemmällä porukalla Ikaalisiin oli samalla menuun suunnittelupalaveri nuorenparin loppukesän juhlaan... <3
Juhannuksen viettomme Markon kanssa jatkui ajelun jälkeen mökillä ja otettiinpa siinä  myös tikkamatsi... Nooh, ulkomuistista kun heitin... Höh, kaikkihan sen nyt tietää kuinka hankalaa minun on oppia uutta - pitikö sitä taulua nyt just siirtää?!
Yritän olla ajattelematta, että syksyyn päin ollaan menossa - yöt pimenee ja illat viilenee... Pyh ja pah! Tästähän se vasta alkaa! Juhannukseen asti kesä on ollut vasta alkuveryttelyä, joten tervetuloa luokseni kaikki aurinkoiset ja kuumat viikkotolkulla jatkuvat ihanat helteet! <3
Ihanaa, lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille! :)

- Mari :)

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Kulttuuria ja kahvilaa

Heipsan! Pitää vielä hehkuttaa miten hienoa viihdettä Noormarkun harrastajateatteriryhmä NOKU on tehnyt! Kaksi nuorintani oli näytelmäporukassa mukana ja muutaman kerran tuli käytyä vatsalihas- ja kasvotreeniä harjoittamassa - sen verran hauska esitys Jätkät-näytelmä oli! :D Ainoa suuri harmitus oli, että mopopoikien ja joidenkin autoilijoidenkin piti kovin kaasutella ja jopa tööttäillä näytöksen aikana vieressä menevällä tiellä! :( Mur!
Näytelmä kertoi tukkijätkistä, kuinka ei oltu köyhiä eikä kipeitä - ainakaan tilipäivänä! Tässä Nana herrain vaatehtimon ompelijattarena esittelee kalliita pukuja Jätkille,  mutta vasta sen jälkeen kun oli nähnyt tukun rahaa - sitä ennen sanaili vain kovin halveksien, jätkien kertoessa pukuhaaveistaan... Rahalla todellakin on ollut merkitystä jo 50- luvulla! :D

Neea oli kevytkenkäisen Ruusun siskontytär Marja ja keimaili Jätkille aina kun Ruusun silmä vältti... Täytyy sanoa, että teki mieli kyllä käydä riepaisemassa Neea tukasta kotiin ja antaa arestia pariksi viikoksi, mutta sain kuin sainkin hillittyä itseni ;D

Näytelmän hautajaiset olivat eilen, joten upea joukko näyttelijöitä sai alkaa tänään ansaitusti kesän viettoon!

Hih, tällä viikolla minusta on tullut kahvilayrittäjä! Päivätoimintayksikkömme yhteyteen on tullut kyläläisten pyynnöstä kesäkahvila. Joskus takavuosina meillä oli kahvila, mutta se ei oikein toiminut... Nimittäin alkuviikosta kävi yksi asiakas ja loppuviikosta olikin sitten hieman hiljaisempaa... ;D No, nyt on ainakin jonkun verran väkeä käynyt - ei kuitenkaan niin paljoa, että toimialaa vallan vaihtaisin...  Tulipa tuossa muuten mieleeni, että olenkin nyt kahvilayrittäjä kolmannessa polvessa - isoäidilläni oli kahvila ja äidilläni on edelleenkin. Aina olen pienestä sievästä kahvilasta haaveillut ja nyt minulla melkein oikea kahvila on! :)

Tänään Alisa sai kesäkampauksen ja kuten kuvasta näkee, on rouva äärettömän loukkaantunut siitä minulle! Joka joulu ja juhannus se on  joutunut Katjan trimmattavaksi - nyt jo 13 vuoden ajan. Aina yhtä ärhäkkäästi Alisa yrittää ensin hanttiin laittaa ja aina yhtä loukkaantunut se on minulle parturireissun jälkeen. Tänään se tuskin minua päin katsoo, mutta luotan siihen, että kyllä me huomenna taas kamuja ollaan! :D

Hyvää yötä ja kauniita unia!

- Mari :)

lauantaina, kesäkuuta 14, 2014

Aamureeniä ja tanssia

Heissan! Tänään kävin aamulla salilla. En ole mikään aamutreeni-ihminen, mutta tälle päivälle en olisi saanut treeniä muuten sopimaan. Eilinen käsi/olkapääpäivä meni hyvin, jopa takaolkapäät löytyivät ;). Hieno huomata, että kyllä minäkin vielä jotain uutta opin ja treeniviikkoni siis oli kuin olikin täydellinen! :) Tänään oli vuorossa taas etureiskat, joten hikistä menoa olisi ollut luvassa ellei selkäni olisi alkanut eilen illalla hieman vihoitella... En oikein osaa sanoa mikä on varsinainen kipukohta ja mistä se johtuu. Loukannut en ole, mutta iskias minua on aina silloin tällöin vaivannut.  Hitsi sentään! Miksi juuri nyt, kun olin fitnessurani huipulla ja saanut menneellä viikolla selätettyä uuden treeniohjelman vaikeudet! No, hissukseen ja selkää tunnustellen etenin tänään pikkuhiljaa liikkeestä toiseen. Nyt olisi pitänyt pt:n olla näkemässä kuinka tämä plikka teki liikkeet harkitusti ja keskittyen - moitteita kun aina saan hosumisesta ja keskittymättömyydestäni. No, kohtuutyytyväinen olen tämän päivän treeniin kuitenkin. :)
Iltapäivällä suuntasimmekin töistä kahden tilataksin voimin Köyliön Lallintalolle Satakunnan kehitysvammaisten tukipiirin järjestämiin kesätansseihin. Musiikista vastasi virkamiesbändi Kuntarakenneuudistus. Näissä tansseissa ei tarvitse tällaisen rytmitajuttoman puupökkelönkään olla seinäruusuna vaan vientiä oli koko iltapäivä! Hieman noita vaativampia tangon taivutuksia jouduin välttelemään selän vuoksi ;D mutta muuten tuli kyllä pistettyä jalalla koreasti :)

Tanssitaidosta olen kyllä aina haaveillut. Paljon käymme töistä väen kanssa tansseissa ja järjestämme itsekkin usein tansseja. Ihan sellaiset tavalliset perustanssit pitäisi kyllä jokaisen osata ja kieltämättä vähän aina kyllä hävettää kun en osaa. Monta vuotta ajattelin, että ilmoitan itseni ja Markon tanssikursseille, yhtenä vuonna sain jopa ilmoittautumisen aikaiseksi. Mutta sitten tuli jotain ja lopulta peruin sen... Ei minua missään ravintoloissa halamoittisi tanssia, vaan esimerkiksi kesäisin olisi hienoa käydä vaikka lavatansseissa pyörähtämässä, ihan vaan kuntoilun kannalta - on kuulemma aika tehokasta treeniä! Ehkäpä vielä joskus saan itsestäni irti ja saan meidät kurssille asti - se vaan onkin toinen juttu, että löytyykö niin suurihermoista opettajaa joka tanssiaskeleet minun päähäni takoisi! ;D

Aurinkoista viikonlopun jatkoa! :)

- Mari :)

torstaina, kesäkuuta 12, 2014

Shoppailua ja loistotreeniä

Jaahas! Nyt ollaan työmaan saneerauksessa siinä pisteessä, että minun pitää ehdottomasti ottaa tässä kohtaa ohjat käsiini! Nimittäin nyt on kyseessä koko projektin tärkein... vaativin...  ja vaikein tehtävä -  nimittäin sisusutusmateriaalien valinta. :D  No, pakko se on jonkun tehdä ne kaikkein ikävimmät ja likasimmatkin työt - olen siis valmis uhrautumaan! ;D
Muutamassa paikassa kävin katsastamassa laattavalikoimaa... Jokaiseen asukashuoneeseenhan tulee nyt oma wc/suihkutila ja lisäksi on yleiset ja henkilökunnan vessat, eli yhteensä siis 20 vessaa kaipailee laattoja seinilleen... Lisäksi sauna ja pesuhuone sekä pyykkihuone laatoitetaan.
Yhteisiin tiloihin tulee käytännölliset muovimatot, mutta asukashuoneisiin tulee laminaatti. Päätin ottaa kahta erilaista, harmaan ja ruskean sävyistä, on sitten hieman erilaisia pikkukoteja... :)
Seinät on jo yläkerran asukashuoneissa maalattu. Aiemmin huoneissa oli erilaisia tapetteja, mutta kyllä valkoiseksi maalattu pinta on kaikkein käytännöllisin ja siistein, joten maalia tulee myös katutason asukashuoneisiin. Katot tulevat valkoisiksi myös. Vävykokelas-Eemeli harjoittelee katon levyttämisen ohella myös maailmanvalloittajan elkeitä - mutta ei kai sentään työajalla?!! :D
Tämän viikon treenit ovat menneet upeasti!!! :D Rinta/selkä-treenissä sain melko hyvin tuntumaa ja eilinen takareisitreeni oli todella loistava! Jokainen liike osui oikeaan osoitteeseen - olen niin onnellinen! :)  Vielä kun huomenna saan tuntuman olkapäihini (varsinkin taka sellaisiin), niin treeniviikkoni on ollut täydellinen! Ai juu, pitää brassailla nirhamilla jotka sain maastavedossa aikaiseksi - olen nyt varmaankin oikein kunnon voimailija! ;D Eipä silti tuollaiset pienet kauneusvirheet minun upeissa ja mallin kriteerit täyttävissä säihkysäärissäni paljoa haittaa ja parastahan on, että  mustelmat ovat ainakin tulleet hyvän asian vuoksi! :D


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

- Mari :)

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2014

Harrastepäivä :)

Heissan! Tänään minulla oli oikein harrastepäivä! Päivä alkoi sillä parhaimmalla ja harvinaisimmalla harrastuksellani eli piiiiitkillä yöunilla <3! Mihinkään ei ollut aamulla kiire ja aurinko paistoi ihanan lämpöisesti kun aamupalaa ulkona naatiskelin! Ihan parhautta <3!

Ihana auringonpaiste - ja eikun mökille ja aurinkoa ottamaan! Öljyä pintaan ja patjalle vartiksi seljälleen... ja vartiksi mahalleen... ja vartiksi kylelleen ja vielä kylelleen! Tunti kärvistelty ja sitten tuloksia katsomaan peilistä! Täh!? Ei rusketuksen rusketusta! Mitä ihmeen tuloksettomia ikuisuusprojekteja nämä minun harrastukseni aina oikein on?! Minkä ihmeen takia minä en saanut tuolla makaamisella kuin lonkkani kipeäksi, ja tuo tyyppi joka vieressäni makasi, on vaihtanut väriä jo selvästi tummempaan sävyyn?! Mä en ala! Ja auta armias jos olisin muuten vaan ollut ulkona, eikä siis rusketus mielessä lainkaan, niin ihan varmaan olisi ollut ainakin olkapäät palovammoja täynnä! Mur!
No, oli siis aika siirtyä aurinkoisen kesäpäivän parhaimpaan harrastukseen - mopoiluun! <3  :D Mikä ihme muuten siinä on, että aina kun saan kypärän päähäni ja hanskat käteeni, niin johan alkaa nenä kutisemaan! Ensin yritän liikutella nenää puolelta toiselle, mutta kutina senkun yltyy! Sitten avaan visiirin, jolloin toinen huutaa, että "mitä sä oikeen teet, kaiuttimesta kuuluu kauhea krahina?!" Ja kun saan visiirin kiinni, alkaa kutisemaan korva! Ilmoitan jo etukäteen, että kohta krahisee, rapsutan korvaani... Korvan rapsutus onkin muuten jo hieman haastavampaa... Taas visiiri kiinni ja hetken päästä kutiseekin päälaki - sitä pitääkin sitten rapsutella ajatuksen voimalla... ;D Mutta joka tapauksessa, tämä harrastus ei tuottanut pettymystä - mopo kulki ja maisemat vaihtui! :D

Monen monituisen mutkan ja monen ihanan luonnonkauniin tiepätkän kautta kaarsimme ystäväpariskunnan mökille :). Kävimme katsastamassa Mikan melkein valmista terassirakennelmaa, joka oli todella, todella upea!!! Taitava mies! joka oli pistänyt kesälomallaan oikein kunnolla tuulemaan! :)
Mopoilun jälkeen Marko alkoi katsomaan formuloita, minä suuntasin Neean kanssa harrastuksista parhaimman luokse eli salille! Etureiskat ja vatsat tänään vuorossa... Ja hooooi, kuuleeko kaikki: Tänään minä loistin! :D Jokainen etureisiliike osui! Jalkani ovat aivan muusina ja polte oli mahtava! Olen niiiin onnellinen!!! :D Huomasittehan - en valita yhtään! Tänään Minä En Valita! :D No okei, tuo voimapyörä on vielä harjoitteluasteella, mutta sekin meni melko jeessisti! Lisää näitä treenipäiviä! <3 :D

Mahtavan salitreenin jälkeen klo 23.40 maistui ihana ja maittava peruna-kasvis-lohiannos! Syöminen (varsinkin yöllä ;D) on varmasti harrastuksieni parhaimmistoa! :D

No mutta sitten tämä uusin harrastukseni, blogin kirjoittaminen - tämä vasta ihkua onkin <3! :D

Ja  hei, varsinainen seitsenottelija taidan siis olla - pitkät yöunet, auringon otto, mopoilu, kyläily, sali, syöminen ja bloggaus... voiko tytöllä mukavia harrastuksia enää yhdellä päivää enenpää ollakkaan! :D

Mukavaa viikon alkua kaikille! :)

- Mari :)