Intervallitreeniä

Heissan! Aamu alkoi aikaisella herätyksellä. Eilinen jalkatreeni oli todella kova, horjuen ja  lähes kontaten lähdin pukkariin ja meinasin lopuksi jopa oksentaa. Aamulla herätessäni tunnustelinkin varovasti miltä jalat tuntuivat, ihme ja kumma eivät olleet kovin kipeät. Liekö asiaa hieman auttanut se, että rullailin ja venyttelin illalla? Sen verran tässä on viisastunut, että ainakin silloin jos  treeni on ollut kova, ei kannattaa venyttelyitä "unohtaa"...

Aamupalaa sulatellessa tein hieman koneella töitä ja sen jälkeen lähdin kokeilemaan intervallitreeniä läheiselle pururadalle.  Mäkijuoksua en ollut ennen tehnyt ja mukaan kirittäjäksi lupasi lähteä vävykokelas joka harrastaa juoksua ihan tosissaan oikein sm-tasolla sekä Alisa-koira joka niin ikään harrastaa juoksua ihan tosissaan... ainakin jollakin tasolla ;D.  Tällainen intervallitreeni minun olisi tarkoitus nyt ainakin aluksi kerta viikkoon sisällyttää.

Oli kerrassaan upea aurinkoinen aamu, pakkasta ehkä oli muutama aste (kotimittarimme oli viime yönä sanonut sopimuksensa irti ja autosta en huomannut katsoa),  mutta pienet lätäköt ainakin olivat jäässä. Nuoren juoksijalupauksen ohjauksessa kunnon alkuveryttelyt ja eikun juoksemaan!

No enpä olisi uskonut, että kymmenen kertaa tuon mäen juokseminen ylös (15 sekunttia) ja jolkottelu alas, saisi veren maistumaan suussa. Huh, huh, mutta sai kyllä hien pintaan ja sykkeen korkealle!

Alisa oli ihmeissään kun tuttu pururadan lenkki tyssäsi ensimmäiseen mäkeen ja sitä juostiin ylös alas... Rouva ei enää toisen mäkispurtin  jälkeen viitsinyt juoksuun osallistua, taisi huomata, että kovin yksitoikkoiseksi jää maisemat ja varsinkin kiinnostavat hajut, joten päätti kulkea omia polkujaan :D...

Mukavan ja pirtsakan aamunavauksen jälkeen Alisa jäi makoilemaan kotiin ja minä lähdin täynnä energiaa töihin!

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua :)

-Mari :)

Reenailua ja vähän muutakin elämäntapaa - Mari nelkyt ja risat

Tervehdys! Olen Mari, nelkyt ja risat, onnellisesti naimisissa, voisi kai tänä päivänä sanoa, että huimat 24 vuotta. Lapsia meille on siunaantunut neljä, komea poika sekä kolme kaunista tytärtä. Kaksi tyttäristämme asustaa vielä kotosalla, vanhemmat lapset asuvat puolisoidensa kanssa jo omillaan. Ai niin, perheeseemme kuuluu myös ihastuttava kääpiösnautserirouva, joka vielä 13-vuotiaanakin jaksaa reippaana lenkkiseurana olla. Perheemme arki, kuten kuusihenkisestä perheestä varmasti arvata saattaa, on aina ollut kovin hektistä ja joskus hermojakin raastavaa, mutta kaikesta on selvitty sopivalla asenteella ja hyvällä huumorilla :).

Yhdeksän vuoden yrittäjyys on joko syy tai seuraus sille, että työstäni on tullut elämäntapa, elämä pyörii yrityksen ympärillä ja sen ehdoilla. Sinänsä tuo omistautuminen työlleen ei ole outo ilmiö suvussani, sillä molemmat vanhempani sekä mummuni ovat olleet yrittäjiä.  Tänä päivänä hoiva-alan yrityksen pyörittäminen yhteiskunnassa jossa raha on tiukalla ja viranomaisvaatimukset ovat armottoman kovat, asettaa välillä pieniä, ja toisinaan suuriakin paineita pienyrittäjälle… Jaksamista kaikessa pyörityksessä auttaa kuitenkin se, että asiakkaista sekä työkavereista on tullut toinen erittäin tärkeä, vieläkin isompi perhe, jossa ilot ja surut jaetaan ja yhteispelillä ongelmat ratkotaan. Työni on erittäin vastuullista ja haasteita täynnä, stressaavaakin, mutta äärimmäisen antoisaa ja palkitsevaa - siksi se ei kait työltä aina edes tunnu! 

Liikunta, lähinnä aerobinen, on aina kuulunut jollakin tapaa elämääni ja se on ollut kantava voimavara minulle aina. Eikä tuo ole mikään uusi juttu, että kun fyysinen kunto on suht hyvä, jaksaa myös henkisesti paremmin, ja sitä tämä nykymeno tässä maailmassa kyllä meiltä kaikilta vaatii! Kuntosali on kuulunut muutaman vuoden ajan tiiviimmin harrastuksiini ja useamman nettivalmennuksen jälkeen otin elokuussa 2013 itselleni oman pt:n, tai oikeastaan sain kaksi :). WellGon Ringa ja Jani tekevät treeni- ja ruokaohjelmani ja ruoskivat salilla, tai voi sitä ruoskintaa halutessaan motivoinniksikin kutsua ;D… Syksy mentiin 3-jakoisella ja vuoden alusta ollaan menty 4-jakoisella ohjelmalla. Myös tästä alkaa pikkuhiljaa tulla minulle elämäntapa… haalinko siis itselleni elämäntapoja...? :)

Tämän blogin tarkoitus on kertoa treenailustani, ja tietenkin myös siinä kehittymisestä (!), jota kovasti uskon tapahtuvan vielä tässäkin iässä, se olkoon motivaattorina myös muille ”ei enää niin tyttösille” lajin harrastajille. Todennäköisesti tulevat bloggaukseni sivuttavat myös muita elämäni tärkeitä asioita joista aiemmin jo mainitsinkin. Ja jotta ei tulisi myöhemmin yllätyksenä, niin kerrottakoon, että elämäni saattaa toisinaan sisältää paljon vauhtia… sähläyksiä ja välillä nolojakin tilanteita! 

Ihanaa aurinkoa meidän kaikkien kevääseen

-Mari :)