Minäminä

Jos joskus nuoruudessasi jäit yksin kotiin vanhempiesi lähtiessä lomareissulle, niin muistat varmaan sen mahtavan fiiliksen?  Muistat sen mielettömän sisäisen ilon ja riemun, joka ei kuitenkaan saanut naamastasi vanhemmillesi näkyä? 

Päässäsi alkoi ehkä samantien pyörimään kaikki kiva mitä voisit tehdä, kun ei ole valvovaa silmää ja kurinpitäjää lähimain?
 Ehkäpä tietsikkaa läpi yön? Tai ystävien kanssa biletystä? Ja tietysti 24/7 vaikka mitä kivaa ikänäkään vaan halusit!

Minä en tainnut koskaan nuorena moista kokea. 
Eipä silti, tuskin oli minun nuoruudessani bileitä keksittykään, tietokoneesta puhumattakaan. 
Tuntejakin oli vanhaan hyvään aikaan vuorokaudessa paljon enemmän. Mutta nuori kyllä joskus olin. Muistaakseni. 
No nätti ainakin.

Mutta onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä päästä tuohonkaan  fiilikseen ja itseasiassa pääsin kokemaan sen juurikin,
 Markon ollessa poikien kanssa kelkkailemassa viikon päivät.

Wuhuu! Minulle oli siis luvassa oikein minäminä-viikko! Jes!

Tuo minäminä-viikko alkoi siten, että pakkasin töistä toimistoni kahteen pahvilaatikkoon ja siirsin työmaani kotiin. Nimittäin kukaan ei huomauttelisi minulle viikkoon koneella istumisesta ja voisin näppäillä halutessani vaikka 24/7 - Siistiii!!!

Nukkumaankaan ei patistanut kukaan ja kun yökukkujan sisäinen kello aamuyöstä vei kohti petiä, sain vallata sen kakskolmasosan sijaan ihan kokonaan - mahtavaa! Melkein voisi jälkeenpäin harmitella, ettei kukaan patistanut minua aikaisemmin nukkumaan :D

Ja suuren suurella riemulla tunnustan, 
että koko minäminä-viikon suoristusrauta lojui vessan pöydällä ja 
treenikassia säilytin keskellä kodinhoitohuoneen lattiaa. 
Hih, eikä kukaan ärsyyntynyt niistä! 
Huippua! 

Enpä myöskään itse ärsyyntynyt kertaakaan vessanpöntön rinkulasta, 
se kun oli koko viikon oikeaoppisesti ala-asennossa. 
Jes!

Minäminä-viikon haittapuolia oli esimerkiksi postit. 
Ne on aina yleensä ilmestyneet nättiin pinoon pöydälle, 
mutta minäminä-viikkona minun piti itse hakea ne laatikosta. 
No, muistin ehkä joka toinen päivä ja mielekkään inhottavien laskujen noutamisesta teki se, että mainospostit eivät tuona viikkona kodin lämpöön mukanani kulkeutuneet! 
Mainoksettomaan postilaatikkoon en ole kannatusta vuosien varrella saanut, mutta nytpä heilahti ulkoroskiksen kansi ihan joka kerta! 
Voi ihana uhmakas elämäni! 
 Kyllä vaan tuntui äärettömän hyvältä purkaa vuosien mainospostikiukku suoraan roskapönttöön!!!
Kjäh kjäh!

Minäminä-viikolla kertaakaan televisiosta ei pauhannut formula, jääkiekko eikä rekkamiehet Alaskassa! 
Televisio oli ja pysyi visusti kiinni koko viikon!

Musiikki sen sijaan pauhasi läpi yön ja ihan parasta oli, 
että sain juuttua lempparibiiseihini ja soittaa niitä yhä uudestaan ja uudestaan kenenkään reagoimatta! 

Ja voi sitä keskellä yötä suihkussa käymisen ihanuutta 
ja vielä kun sain seisoa kuumassa suihkussa täpötäyden lämminvesivaraajan verran eli toooosi piiiiiiiitkäääään!!! 
Ihan parasta!!!

Onneksi minua ei häirinnyt jälkikasvukaan 
Oho ja hups, ööö...mitä ihmeen sammakoita tää kone ny ihan itellään???!!! 
Siis niinku... eiku siis tietty tosi harmi, kun ei juurikaan Nikon, Nitan ja Neean kanssa nähty ja voi voi kun Nanankin huone oli tyhjillään melkein koko viikon... :D

Hih, sori beibsit ❤, 
mutta äidillä oli elämänsä ensimmäinen minäminä-viikko, 
sitä ei voi parhaalla tahdollakaan jakaa muiden kuin itsensä kanssa,
ei edes teidän ❤! :D 

Ja kyllä vaan, tämä on taas niitä 
"ymmärrät sitten kun olet minun ikäiseni" -juttuja! 

Kyllä oli mahtava minäminä-viikko parhaassa 
mahdollisessa seurassa!

Aika huikeeta elää vain itselleen 
ja tehdä itselleen mieluisia asioita 
huomioimatta muita lainkaan!

Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja pientä univajetta sekä hartioiden jumitusta on ehkä havaittavissa tuon voimia antavan rentoutusviikon jälkeen :D 

Kuri on kaiken aa ja oo, 
ja kyllä minun pitää rehellisyyden nimissä kuitenkin myöntää, 

että en ehkä pitempään olisi tuota vallatonta 
ja uhmakasta minäminä-elämää itseni kanssa jaksanutkaan! ;D 

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

- Mari :)

Veto(ja)

Heip. Kerroinkin tässä taannoin, että treenaan leuanvetoja ja reteästi uhosin vetäistä kokonaista kaksi leukaa maaliskuun lopussa.

Kimmoke leuanvetoihin tuli siitä, että toistopenkkikisojen jälkeen pojat päättivät, että seuraavaksi kisataan leuanvedoista. No, helmikuusta lähtien olen tangossa roikkunut, hyppinyt ja hermojeni lisäksi myös kuminauhaa kiristellyt... Voin kertoa, että kyllä on kaksoisleuan saaminen paaaaljon paljon helpompaa!!!

Kisan piti olla viikko sitten lauantaina, mutta koska oli pääsiäinen, se siirrettiin viikolla eteenpäin. Onneksi siirrettiin, sillä reilu viikko sitten en saanut vielä yhtään leukaa... Aloin jo menettää toivoni ja täytyy kyllä myöntää, että en olisi uskonut leuanvedon, edes sen yhden, olevan niin kovan työn takana!

Kun aloin vetoja treenaamaan, jäi ensimmäinen leuka parikymmentä senttiä vajaaksi. Kaksi viikkoa sitten oli testi, jossa vetoni jäi sen saman parikymmentä senttiä vajaaksi. :/ Ei auttanut vaikka murisin, kirosin ja uhosin! :/ Höh, mikä pettymys!

No, mutta sitten viikko ennen kisaa, sain elämäni ihka ensimmäisen leuan! :) Huh, kun siitä tuli mahtava fiilis, en siis ollutkaan toivoton tapaus! Hih, kyllä vaan voi tämäkin ihmislapsi pienestä ilostua! :D 

Tuosta yhdestä pienestä vedosta sainkin suuren suuren uskon siihen, että voisinkin kisassa kaksi vetoa saada, olihan vielä kokonainen viikko aikaa, ja ihmeitä voi tapahtua! 
No, se  usko karisi seuraavassa treenissä kun kuminauhalla yhden ja varsinkin toisen leuan saaminen oli ihan ääretöntä tuskaa... :(

No, mutta ilmoittauduttu oli ja treenattukin niin hyvin kun on voitu, joten ei muuta kuin mäkeen vaan!

Kaikkiaan kilpailijoita oli kymmenen, kuusi miestä ja neljä naista. Miehet vetelivät kahdenkymmenen molemmin puolin ja naiset kymmenen molemmin puolin. 
Tai no. Oli yks nimeltä mainitsematon, joka ei ihan yltänyt muiden naisten tasolle... :D

 Mutta heeei! Ette usko mikä fiilis, kun jänskätin sitä yhtäni, ja sitten kun huomasin, että oho, menipäs se helpolla... Melkein jo uskoin, että joku auttoi mua! :D 
Ja se tunne, kun huomasin tekeväni vielä toisenkin!!! Siinä tais yhdeksästä kolmeenkymmeneen leukaa vetävät pojat ja tytöt olla vielä seuraavana päivänäkin ihmeissään, kun tämä mamma oli kahdesta vedostaan niin äärettömän riemuissaan!!! :D :D :D 

Mutku mä vaan olin niiiiiin paras!!!

Huikeita fiiliksiä koin jo aiemmin viikolla, kun sain postissa kirjeen. Tutulla käsialalla kirjoitettu ja huolella mietitty pitkä henkilökohtainen teksti minulle. 
En olekkaan moneen vuoteen saanut kirjettä keneltäkään, ja tältä ihastuttavalta tyypiltä en koskaan aiemmin. 
Kirje oli päivätty tasan vuosi sitten ja kirjeen kirjoittaja oli tyypeistä parhain - minä itse! :D
Aika makeeta! :) Ja olipa hassua, kuinka voimaannuttava tuo kirje oli! 
Oon mä vaan aika hyvä tyyppi - ihan paras mulle!❤

Ai niin. Unohdin kertoa, että leuanvetotreenit jatkuu! Hitaasti lämpenevänä tyyppinä, olen raottanut syräntäni ja asettanut uudet tavoitteet vetojen määrässä loppuvuoteen ;D Vapise maailmanennätyspalomiäs! :D

Mukavaa viikonjatkoa! :)

- Mari :)