lauantaina, maaliskuuta 18, 2017

Hääiloa

Heips piiiitkästä aikaa! 
Olen kirjoittanut tänne viimeksi joulun aikoihin ja nyt ollaan jo keväässä. Synkän talven kohokohtana meidän perheellä oli Nitan ja Samin häät, enkä malta olla hehkuttamatta tuosta ihanasta päivästä, vaikka aikaa onkin kulunut niistä pian jo pari kuukautta.

Häitä edeltävän yön Nita ja kaasot olivat meillä yötä ja aamulla Nitan päivä alkoi kampaajalla. Nana loihti häämeikin ja Nitan unelmien hääpuvun pukemisessa auttoi kaasot (eikä ollutkaan mikään pikkuprojekti...). 




Vihkiminen tapahtui juhlapaikka Mekanin yläkerrassa ja itse juhla oli alakerrassa. Marko nikkaroi alttaripenkin ja järjestelimme kokoustilan kirkoksi edellisenä päivänä. Häävieraita oli noin seitsemänkymmentä.






Vihkimisen suoritti tietenkin Heikki Mäkelä omalla ihanalla persoonallisella tavallansa.







Sormuspoikana toimi Tuukka




Herra ja rouva Myllys




Rouva tuulettaa :D



Hääpari meni hetkeksi piiloon ja hääväki laskeutui hääpaikalle odottamaan tuoretta avioparia.



Onnittelumalja


Marja Ala-Uotilan ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!


Akkavalta :D


Morsian ja kaasot


Sulhanen ja bestman


Perhepotretti osa 1


Perhepotretti osa 2 (se normaalimpi)


Hääkuvaukset tehtiin jo viikkoa aiemmin Yyterissä, jossa ilma oli kaunis kuten morsiankin.




Ihanista yyterin maisemista takaisin bilepaikalle!

Tässä onkin Nitan bilekengät joilla jammasi aamu neljään asti. Jukka Joutsenlahden bändi (mahtava solisti Olli Lumineva!) viihdytti yöhön asti ja loppuyö bailattiin Jukan karaokelaitteiden tahtiin.


Häätanssi


Kaasot ja bestmani järjestivät illan aikana viihdyttävää ohjelmaa ja kertoivat hääkansalle polttareista.


Sukkanauhan sai jälleen Antti, hällä rupee noita nauhoja yöpöydän laatikossa olemaan jo useampia... :D


Morsiuskimpun sai Nitan työkaveri Mirja.



Mamma ja mummu onnellisina



Mukavat ja lämminhenkiset häät kruunasi ihanat vieraat jotka viihtyivät pikkutunneille asti tanssien, laulaen ja seurustellen.

Oikein paljon Onnea, Iloa ja Rakkautta elämäänne rakkaat Nita ja Sami!