Hih, onpa hassua, minä nimittäin aloin kirjoittamaan jo ennen kuin keksin mitään aihettakaan.
Se nyt on tuttua, että liian usein puhun ääneen,
vaikken ole vielä ehtinyt miettiä mitä puhun,
mutta näköjään voin kirjoitella sanoja ja jopa lauseita ilman minkäänlaista järjen juoksua!
vaikken ole vielä ehtinyt miettiä mitä puhun,
mutta näköjään voin kirjoitella sanoja ja jopa lauseita ilman minkäänlaista järjen juoksua!
Uskomatonta, että minä se sitten aina jaksan yllättyä minusta itsestäni!
Tässä lähiaikoina vereni on kovasti vetänyt kirjoittamaan,
mutta minulla ei ole ollut mitään itselleni mielenkiintoista aihetta.
mutta minulla ei ole ollut mitään itselleni mielenkiintoista aihetta.
Tai no, onhan niitä aiheita minulla pöytälaatikossa vaikka hyry mykket!
Voisin vaikka kirjoitella keväästä.
Tai ehkä hieman vaikka keväästä.
Tai sitten yksi mielenkiintoinen aihe voisi olla myös kevät :D
No ei vais, en puhu enää keväästä paitsi ihan nopee pakko sanoo, et oottehan huomannu kuinka tiet on sulana ja aurinko paistoi tänäänkin JA ILLALLA ON JO IHANAN VALOISAA...
Huh, meinas ihan henki loppua kun samaan hengenvetoon ja nopeasti huutelin! Mutta en minä nyt sitten enää tämän jälkeen keväästä,
en oikeesti!
Tai en ainakaan tänä keväänä.
Minä lupaan!
No mut kestoaiheestani eli treeneistä sen verran,
et juu, ihan kulkee treenit kohtuudella.
Jalkoja kuitenkin edelleen silleen pikkuhiljaa, enkä aio päästää mieleeni ajatusta, että hissun kissun jutut eivät olisi minua varten.
Se on pakko nyt edetä maltilla,
jotta selkä pysyy mukana eikä ärsyynny.
Yläkropan kanssa sujuu paremmin ja siinä nyt on selkeämmät tavoitteetkin. Hiukan piti penkin sarjatoistoja viimeksi pudottaa, mutta en lannistu siitä.
En, vaikka totta puhuakseni ihan vähän meinasin lannistua.
Mutta kun ei jaksa niin ei jaksa! Ja jotta homma etenisi,
pakko oli laskea toistojen määrää, ei auttanut muu. Seuraavalla kerralla kokeilen kiukkusempaa asennetta, nih!
No mutta sitten tuo leuanvetojen treenailu... Se on hieman... Noo, miten sen nyt nätisti sanoisin...? Huonona päivänä sanoisin, että toivotonta! Tai no, oikeesti; se on todella toivotonta!
Mutta koska tänään minulla ei ole huono päivä, iloitsen, että kuminauha jolla vetoja harjoittelen, ei ole lävähtänyt leukaani vielä kertaakaan!
Läheltä piti tilanteita on ollut useasti,
mutta mustalta leualta on vältytty! Riemuun on siis aihetta!
Huomisesta ei silti koskaan tiedä.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
- Mari :)
