Se tunne...

...kun jälleen kerran huomaat kevään kolkuttelevan! ❤ Tiedän, että se on jo minunkin parin vuoden blogihistoriassani kulunut aihe, mutta minkäs teet! Saan keväästä aina ihan mielettömästi virtaa ja nytkin olen ollut aistivani kevään tuloa jo ainakin viime viikosta lähtien! Päivät pitenevät hurjaa vauhtia ja pakkasesta toipuneet linnut laulavat puissa - ihan parasta❤! Tosin taivaalla paistava ihana aurinko paljastaa armotta laiskan siivoojan, mutta ei se minua (ainakaan nyt) haittaa yhtään!

Ylimääräinen virta on varmasti kaikille tervetullutta ja itsekkin olen tullut virtapäissäni hankkineeksi pikku lisäpuhdetta elämääni :D

Töissä meillä rempataan tällä hetkellä päivätoiminnan tiloja ja puolet niistä onkin jo valmiina. Laajennustila on nyt työn alla ja vaikka kuinka kuulostaisi omalta kehulta, niin täytyy sanoa, että tosi hienot tilat on meille tulossa!

Opetuskeittiö

Päivätoiminnan ohjaajien kanssa ollaan työstetty uutta toimintasuunnitelmaa useampana päivänä jo loppuvuodesta alkaen ja käytiin asian tiimoilta tutustumassa myös kaupungin yksiköhin.  

Vihdoin palaset loksahtelivat paikoilleen ja nyt odottelemme ohjaajien kanssa malttamattomina, että uudet ideat pääsevät toteutukseen!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja se varmasti tässäkin projektissa paikkansa pitää!

Pääsenpä myös toteuttamaan itseäni ympärivuotisena leiriemäntänä, sillä uutena tuotteenamme on kesäleirien lisäksi nyt myös talvileirit. Ja voitte uskoa, paistoi aurinko tai ei, Aurinkoisten leireistä ei taatusti tule aurinkoa puuttumaan! :D

Palveluasumiseenkin liittyvää laajennussuunnitelmaa meillä on, ja sitä projektia onkin aloitettu työstämään syksyllä, tai oikeastaan jo viime kesänä. Toiveissani on, että ennen juhannusta saadaan hommat etenemään niin, että rakentaminen voidaan alkaa! Tosi mahtavaa! 

Valkun kanssa me tehtiin viime viikolla myös suunnitelmia ja katsottiin maksimit penkissä. Siitä sitten lähdetään treenaamaan ykkösiä, tarkoituksena huhtikuussa tehdä suuuuuren suuuuuria ennätyksiä :D.

Vähänkö kulunut kuva :DD

  Ollaan kyllä edelleen tilanteessa, jossa fläsää pitäisi saada pois ja voimaa lisätä... Jälleen kerran kuitenkin uskon itseeni ja siihen, että molemmat klaaraantuvat, jos kerrankin teen asiat niin kun sovitaan. Eli ei lukihäiriöitä. Eikä ylilyöntejä. Eikä mättöä. Kuulostaa melko tylsältä, mutta kait ihan toteuttamiskelpoiselta. Sillai kai sit tehrään!

Ai niin, alan treenamaan myös leuanvetoja. En aio kuitenkaan haastaa maailmanennätyspalomiestä, vaan haastan vain ja ainoastaan oman ihanan itseni. Tällä hetkellä saan melkein (hitsi ku liki ei killata ko raumalla) yhden, joten tästä suosta ei voi mennä kun ylöspäin!
Tavoitteenani on saada maaliskuun lopussa kaksi (siis todellakin luit oikein), kaksi täydellistä leuanvetoa! Hih, luku ei päätä huimaa, mutta luulen, että aika paljon työtä vaatii minulta tuokin!
 Jalkapuolella yritämme edelleen kovasti löytää liikkeitä, jotka sopisivat nättinokkaiselle selälleni, toivoani en ole senkään suhteen vielä menettänyt.

Ai juu, minulla on taas myös pieni kriisi. Mun pikkusesta vaavistani tuli täysi-ikäinen just muutama minuutti sitten... Ei elämä, kun aika kuluu nopeasti - justhan tuo suloinen nappisilmä syntyi❤!

Se tunne, kun huomaat, että kaikki muut perheessä ovat aikuisia ja itse taannut koko ajan...! No, tästäkin kriisistä on kait selvittävä - ja mähän selviän!


Illalla oltiin vaavin kans reenaamassa

Huuuuurjan paljon onnea Raksu-Nana-Pamuli❤❤❤!

Ihanan aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

- Mari :)

Sotilaspenkki

Tervehdys! Reilu kolme kuukautta sitten etsin kadoksissa ollutta motivaatiota liikunnan riemuun. Minulla oli ollut monta kuukautta salitaukoa, takareisi oli operoitu kesäkuussa ja rajoitti melko paljon, kun en saanut istua, enkä vähääkään venyttää jalkaa, lähes kahteen kuukauteen. Syy tai seuraus, tai sitten muuten vaan, yli kaksikymmentä vuotta ajoittain kipuillut selkäni alkoi myös vaivaamaan päivittäin. No, kovin nihkeää oli, ja useamman kerran syksyllä aloitimme Janin kanssa uuden, kaikille maailman vaivoilleni ja valituksilleni sopivaksi räätälöityjen ohjelmien kanssa, mutta...

Lopulta kyykyt ja mavet jätettiin vallan pois ja siinä kohtaa mietinkin, että mitäpä tässä sitten enää jäljelle jää... no, onneks oli tuo ihq ❤ penkki! Elämä siis jatkui sittenkin! :D Mutta penkistä minulla oli myös ollut taukoa monta kuukautta ja selkävaiva haittasi jalat maassa penkkaamista -  joten siitä se sitten alkoi minun sotilaspenkkiurani! :D

 Eräänä päivänä Nikon kanssa tuli puheeksi, että järjestävät sotilastoistopunnerruskisat Noormarkun urheilutalolla kolmen kuukauden kuluttua. Saman tien otin yhteyttä Janiin ja kerroin suunnitelmistani osallistua kisaan. Jani teki ohjelman, joka ei siinä kohtaa ollut mikään helppo, koska ohjelman piti kasvattaa voimaa, vaikka kyseessä oli toistokisa :D. Lisähaastetta jossain vaiheessa tuli myös siitä, että pitkin syksyä jatkunut mässäilyni vaati oman projektinsa... 

No, ohjelman mukaan treenasin melko pilkulleen. Muutama lukihäiriö minulle matkan varrella tuli, enempi ei kuulemma aina välttämättä ole parempi,  ja loppuviikkojen painoja Janin piti rukkailla, koska dieetti vei voimia. Se nyt tietty oli etukäteen tiedossa, että voimankasvatus ja dieetti eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta minkäs teet, kun en saanut aiemmin itseäni niskasta kiinni ja ilmeisesti kuvittelin kaikenlaisen mätön loppuvan maailmasta loppuvuoden aikana...

Kisat olivat siis viime lauantaina. Niko valmisteli kisakuntoaan aamulla saunan parvessa, minä syömättömyydellä. Jännitävin vaihe nimittäin oli se, että näyttääkö tuo vaaka saman kuin oma vaaka. No, minulla näytti ihan saman, joten olisin hyvin voinut syödä aamupalan. Nikolla jäi harmittavasti 300 grammasta kiinni. Naisethan saavat onneksi tasoitusta ja kisaavat painoilla jotka ovat 2/3 omasta painosta. Miehet kisaavat omalla painollaan.

Kaikkiaan kilpailussa oli kymmenen osallistujaa, kahdeksan miestä ja kaksi naista. Kilpakumppanini, tai no, ei me kyllä todellakaan painittu samassa sarjassa :D! Nita, tuo pienikokoinen, pienen kylän verran voimaa omistava, 17- vuotias voimanainen ylsi samoihin toistomääriin kuin miehetkin - wautsi wau ja iso peukku ja hatunnosto!!!! Tuosta voimalikasta kuullaan vielä!!! 

 Mutta juu, itseni kanssa minä kilpailin, ja pidän jo sitä melkoisena voittona, että uskalsin yleensäkkin osallistua! Ja sitä paitsi, hopee ei oo häpee - paitsi ehkä sitten jos kilpailijoita on kaks! :D

No mutta  itse kilpailuun...
Tuli yllätyksenä ainakin minulle ja Nikolle, että toistolaskurin asennuksessa tuo nostettava paino pitää olla käsillä...Huh, oli kyllä pitkääkin pitemmät sekunnit kun laskuria oikeaan korkeuteen tuhtasivat!  Ajattelin, että pystynkö enää tekemään yhtään, mutta kummasti vaan jaksoin ja loppujen lopuksi tein vielä yhden enemmän kuin koskaan ennen! Mahtavaa! Olin mä vaan niiiiin paras!!! Ihan huippua!!! Hyvä minä!!!

Höh, toistojani oli kuitenkin niin vähän, että kamera ei ehtinyt ikuistamaan yhtään...mur Niko! :/
  

Nikon toistot kärsivät hieman aamusaunasta, mutta melko hyvin kuitenkin pisteli tankoa ylös alas. :) 

Hih, aikas komeen pokaalin sain! `Siitä se sitten lähti ajatus alkaa keräämään pokaaleja` :D Tsihih, kunnei ny vaa täsä kaike kiiruun keskellä tarttis palkintokaappia alkaa väsäämään :D :D :D 

Toki minä palkitsin itseni myös upouusilla treenikuteilla! Itseasiassa, ostin nuo vaatteet odottamaan, kun olen päässyt painossani tietylle kymmenelle, mutta minkä sille voin, että olinkin palkinnon arvoinen jo paljon ennen! :D 

Mukava projektihan tuo oli, ja kadoksissa ollut treenimotivaatio on todellakin löytynyt! Tällä viikolla tehdään Janin kanssa taas uudet suunnitelmat ja h-hetkikin on jo tiedossa! ;D

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

- Mari :)