tiistaina, helmikuuta 09, 2016

Se tunne...

...kun jälleen kerran huomaat kevään kolkuttelevan! ❤ Tiedän, että se on jo minunkin parin vuoden blogihistoriassani kulunut aihe, mutta minkäs teet! Saan keväästä aina ihan mielettömästi virtaa ja nytkin olen ollut aistivani kevään tuloa jo ainakin viime viikosta lähtien! Päivät pitenevät hurjaa vauhtia ja pakkasesta toipuneet linnut laulavat puissa - ihan parasta❤! Tosin taivaalla paistava ihana aurinko paljastaa armotta laiskan siivoojan, mutta ei se minua (ainakaan nyt) haittaa yhtään!


Ylimääräinen virta on varmasti kaikille tervetullutta ja itsekkin olen tullut virtapäissäni hankkineeksi pikku lisäpuhdetta elämääni :D

Töissä meillä rempataan tällä hetkellä päivätoiminnan tiloja ja puolet niistä onkin jo valmiina. Laajennustila on nyt työn alla ja vaikka kuinka kuulostaisi omalta kehulta, niin täytyy sanoa, että tosi hienot tilat on meille tulossa!


Opetuskeittiö


Päivätoiminnan ohjaajien kanssa ollaan työstetty uutta toimintasuunnitelmaa useampana päivänä jo loppuvuodesta alkaen ja käytiin asian tiimoilta tutustumassa myös kaupungin yksiköhin.  
Vihdoin palaset loksahtelivat paikoilleen ja nyt odottelemme ohjaajien kanssa malttamattomina, että uudet ideat pääsevät toteutukseen!


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja se varmasti tässäkin projektissa paikkansa pitää!


Pääsenpä myös toteuttamaan itseäni ympärivuotisena leiriemäntänä, sillä uutena tuotteenamme on kesäleirien lisäksi nyt myös talvileirit. Ja voitte uskoa, paistoi aurinko tai ei, Aurinkoisten leireistä ei taatusti tule aurinkoa puuttumaan! :D


Palveluasumiseenkin liittyvää laajennussuunnitelmaa meillä on, ja sitä projektia onkin aloitettu työstämään syksyllä, tai oikeastaan jo viime kesänä. Toiveissani on, että ennen juhannusta saadaan hommat etenemään niin, että rakentaminen voidaan alkaa! Tosi mahtavaa! 

Valkun kanssa me tehtiin viime viikolla myös suunnitelmia ja katsottiin maksimit penkissä. Siitä sitten lähdetään treenaamaan ykkösiä, tarkoituksena huhtikuussa tehdä suuuuuren suuuuuria ennätyksiä :D.

Vähänkö kulunut kuva :DD


  Ollaan kyllä edelleen tilanteessa, jossa fläsää pitäisi saada pois ja voimaa lisätä... Jälleen kerran kuitenkin uskon itseeni ja siihen, että molemmat klaaraantuvat, jos kerrankin teen asiat niin kun sovitaan. Eli ei lukihäiriöitä. Eikä ylilyöntejä. Eikä mättöä. Kuulostaa melko tylsältä, mutta kait ihan toteuttamiskelpoiselta. Sillai kai sit tehrään!
Ai niin, alan treenamaan myös leuanvetoja. En aio kuitenkaan haastaa maailmanennätyspalomiestä, vaan haastan vain ja ainoastaan oman ihanan itseni. Tällä hetkellä saan melkein (hitsi ku liki ei killata ko raumalla) yhden, joten tästä suosta ei voi mennä kun ylöspäin!
Tavoitteenani on saada maaliskuun lopussa kaksi (siis todellakin luit oikein), kaksi täydellistä leuanvetoa! Hih, luku ei päätä huimaa, mutta luulen, että aika paljon työtä vaatii minulta tuokin!
 Jalkapuolella yritämme edelleen kovasti löytää liikkeitä, jotka sopisivat nättinokkaiselle selälleni, toivoani en ole senkään suhteen vielä menettänyt.

Ai juu, minulla on taas myös pieni kriisi. Mun pikkusesta vaavistani tuli täysi-ikäinen just muutama minuutti sitten... Ei elämä, kun aika kuluu nopeasti - justhan tuo suloinen nappisilmä syntyi❤!
Se tunne, kun huomaat, että kaikki muut perheessä ovat aikuisia ja itse taannut koko ajan...! No, tästäkin kriisistä on kait selvittävä - ja mähän selviän!


Illalla oltiin vaavin kans reenaamassa



Huuuuurjan paljon onnea Raksu-Nana-Pamuli❤❤❤!


Ihanan aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

- Mari :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti